Älä tee niin kuin minä teen, tee niin kuin minä sanon

Oli­pa ker­ran pää­toi­mit­ta­ja, joka päät­ti, et­tä leh­den kan­si­ku­va tar­vi­taan täl­lä ker­taa ajan hen­gen mu­kai­ses­ti erä­maa­kah­vi­lan ul­ko­myyn­ti­tis­kis­tä. Ai­ka oli jäl­leen ker­ran kor­til­la, reis­su pi­täi­si teh­dä no­pe­as­ti.

Pää­toi­mit­ta­ja on kir­joit­ta­nut läpi tal­ven jut­tu­ja sii­tä, kuin­ka luon­toon läh­ties­sä on muis­tet­ta­va ot­taa mat­kaan kart­ta, eväs­tä, juo­ta­vaa ja tau­ko­vaa­tet­ta.

Luon­toon ei myös­kään pidä läh­teä kii­rees­sä – on va­rat­ta­va ai­kaa, jos sat­tuu­kin jo­tain odot­ta­ma­ton­ta. Ja sen odot­ta­mat­to­man va­ral­ta on hyvä la­da­ta kän­nyk­kään 112-so­vel­lus tai vä­hin­tään tar­kis­taa, et­tä pu­he­li­mes­sa on ak­kua riit­tä­väs­ti.

Mitä te­kee pää­toi­mit­ta­ja? Tar­kis­taa kyl­lä asi­oi­ta, mut­ta lä­hin­nä vain sen ver­ran, et­tä re­pus­ta löy­tyy ka­me­ra, ka­me­ran akus­ta vir­taa ja ka­me­ras­ta muis­ti­kort­ti. Sen jäl­keen hän su­haa ho­pus­sa lä­him­pään ur­hei­lu­liik­kee­seen, vuok­raa säh­kö­läs­ki­pyö­rän ja läh­tee lii­ken­tee­seen.

Jo jär­vel­lä, ki­ven­hei­ton pääs­tä vuok­raa­mos­ta pää­toi­mit­ta­ja to­te­aa, et­tä kas, tääl­lä­hän tuu­lee. Vä­hän eh­kä pa­lel­taa. Kä­si­neet­kin tai­ta­vat ol­la lii­an ohu­et. Mut­ta ei se mi­tään, no­pe­as­ti täs­tä pol­kai­see Ko­ta­ma­jal­le ja ta­kai­sin. Mat­ka ei ole kai ko­vin pit­kä – ei tul­lut tar­kis­tet­tua kar­tas­ta.

Pari en­sim­mäis­tä ki­lo­met­riä met­sän sii­mek­ses­sä sut­taan­tu­vat mu­ka­vas­ti, sit­ten pääs­tään jän­käl­le. Kel­lo on 14.30, ja au­rin­ko pais­taa kirk­kaan si­ni­sel­tä tai­vaal­ta. Reit­ti on peh­men­nyt. Sitä on jo kul­jet­tu pit­kin päi­vää. Ren­kaat ja ken­gät ovat sot­ke­neet pin­nan pak­suk­si puu­rok­si. Pää­toi­mit­ta­jan ren­gas hauk­kaa sy­vään uraan ja edes­sä on um­pi­han­ki. Rei­tin si­vuun jää kau­nis pai­nau­ma kaa­tu­nees­ta pol­ki­jas­ta.

Vii­meis­tään Ko­ta­ma­jan ja Lat­va­ma­jan reit­tien ris­teyk­ses­sä is­kee epä­toi­vo. Tä­hän saak­ka väy­lä on ol­lut puu­roi­suu­des­taan huo­li­mat­ta jo­ta­kuin­kin pol­jet­ta­vaa, mut­ta ei enää. Kym­me­nen met­rin vä­lein on nöyr­ryt­tä­vä ta­lut­ta­maan pyö­rää. Ko­ta­ma­jal­le on vie­lä kol­me ki­lo­met­riä. Pe­rik­si ei tie­ten­kään voi an­taa.

Ko­ta­ma­jal­la au­rin­ko luo sä­tei­tään tun­tu­rei­den yli. Pak­kas­ta on sil­ti sen ver­ran rap­sa­kas­ti, et­tä au­rin­gon läm­mös­tä oli tur­ha haa­veil­la. Kah­vi­laan ei tie­ten­kään pää­se läm­mit­te­le­mään, kii­tos uu­sien ko­ro­na­ra­joi­tus­ten. Tau­ko­vaat­teet puut­tu­vat, läm­min un­tu­va­tak­ki on ko­to­na etei­sen kaa­pis­sa.

Pa­luu­mat­kal­le on läh­det­tä­vä heti, et­tei vilu pää­si­si is­ke­mään. Reis­sun jäl­keen ur­hei­lu­kel­lo il­moit­taa, et­tä ki­lo­met­re­jä tuli plak­ka­riin lä­hes 20.

Äl­kää siis teh­kö niin kuin minä teen, vaan teh­kää niin kuin minä sa­non. Val­mis­tel­kaa ret­ken­ne hy­vin ja naut­ti­kaa – ajan kans­sa.

Vaihtopäivien ongelma – missä viettää luppoaika?

Ko­ro­na­ra­joi­tus­ten tiu­ken­tu­mi­nen ja ra­vin­to­la­sul­ku ovat luo­neet lau­an­tain vaih­to­päi­viin uu­den­lai­sen on­gel­man: mis­sä viet­tää lup­po­ai­ka?

Vaih­to­päi­vi­nä mö­keis­sä ja huo­neis­tois­sa vaih­tu­vat ma­joit­tu­jat. Huo­neen tai mö­kin avain on usein luo­vu­tet­ta­va vii­meis­tään puo­len päi­vän ai­kaan, kun taas juna tai len­to läh­tee vas­ta il­lal­la.

Mi­hin me­ne­vät ne mat­kai­li­jat, jot­ka ei­vät ole lii­ken­tees­sä omil­la au­toil­laan? Pa­him­mil­laan odo­tus ve­nyy tun­neik­si ul­ko­na pak­ka­ses­sa, mat­ka­lauk­ku­jen kans­sa.

Sil­lä ai­kaa ra­vin­to­lat ja kah­vi­lat loo­sei­neen, tur­va­vä­lei­neen ja suo­jap­lek­sei­neen huu­ta­vat tyh­jyyt­tään.